...ja alituiselle napostelulle yleensäkin!

Ennen söin vähän väliä. Aina kaupassa käydessäni ostin jotain herkkua. Jos olin lasten kanssa liikkeellä, yritin harhauttaa vanhemman katselemaan pakkausvaiheessa muualle, jotta sai sujautettua omat herkkuni olkalaukkuun. Yksin liikkeellä ollessani söin namia jo yleensä ajaessani autolla kohti kotia. Pahimman mieliteon vallassa saatoin jopa sepittää tarinan tamppoonien äkillisestä tarpeesta päästäkseni kaupassa käymään. Samalla reissulla pystyi nopsasti pyörähtämään mäkkärin DriveIn-luukulla. Sitten parin tuplajuustohampparin ja pirtelön jälkeen roskien hävitys viimeistään taloyhtiön roskikseen parkkipaikalla ja niitten karkkihyllyn valioiden mutustelua salaa pitkin iltaa.

Niin. Eipä taida olla mikään ihme, että olen tämän kokoinen.

Koska en juurikaan osaa pysyä kohtuudessa namien suhteen, yritän pidättäytyä niistä aluksi kokonaan. Vielä ei tee tiukkaa. Myöhemmin luultavasti tulee kiusauksia... Tasaisilla ateriaväleillä tämä rojekti kai kuitenkin todennäköisemmin onnistuu.